perjantai 21. helmikuuta 2014

Hertellin toisen runokokoelman voi tilata myös ennakkoon

TIEDOTE 18.2.2014
JULKAISUVAPAA HETI

Helsinki Poetry Connection julkaisee Harri Hertellin toisen runokokoelman

Suomessa lavarunousilmiön synnyttänyt Helsinki Poetry Connection -kollektiivi julkaisee 27.3. Cafe Mascotissa (Neljäs linja 2, 00530 Helsinki) Harri Hertellin toisen runokokoelman Kutsumme sitä kodiksi.

Runoilijana, spoken word -artistina, dj:nä ja kulttuurituottajana työskentelevä Hertell on viime vuosien aikana huomioitu laajalti eri medioissa mm. runoutta ja musiikkia yhdistelevien Dubros- sekä Hertell & Hertell -yhtyeittensä levytysten myötä. Kovassa nosteessa olevan sanataiteilijan esityksiä on kuultu ympäri Suomen ja myös maan rajojen ulkopuolella. Hertellin runoutta on käännetty neljälle kielelle. Hertellin toinen runoteos jatkaa ja syventää sitä, minkä vuonna 2011 julkaistu, ja sittemmin loppuunmyyty, esikoisteos Kunnes oppii kävelemään aloitti.

Kutsumme sitä kodiksi kertoo eräästä kaupungista ja ihmisistä, joille se on koti. Se kertoo, kuinka eletään jättämättä mitään kertomatta ja miten päästetään irti vihasta. Se kertoo miten kaupungin perusta piiloutuu lehtien alle ja kuinka saalatit jäätyvät mökin pihalle. Se näkee, miten yökerhon lattialla katoaa ekstaasinappi ja miten aurinko laskee lintutornin taakse kuin nukahtavan sormista putoava savuke. Se näkee ilmiöiden ainutkertaisuuden ja kauneuden, mutta havaitsee myös elämän, joka etenee uomassaan: talonmies lakaisee natsat kadulta, lehdenjakajat suhisevat kuin kaislikko, ja kaikki koirat ulostavat samalla tavalla.

Runot vaikuttavat henkilökohtaisilta; niiden taustalla aistii todellisia tarinoita, hetkiä ja tunteita, jotka on verekseltään kaapattu paperiin, mutta silti ja juuri siksi niiden käänteisiin ja kokemuksiin tiivistyy sellaista, minkä jokainen voi tunnistaa itsessään ja ympäristössään.

Kirjan voi ennakkotilata hintaan 15€ + postikulut. 50 ensimmäistä ennakkotilaaja saa kaupan päälle myös Hertell & Hertell -yhtyeen esikoisalbumin Meitä on monta. Kirja toimitetaan ennakkotilaajille 27.3. mennessä.

Tilaukset sähköpostilla: hkipoetryconnection@gmail.com






















64 sivua
150 x 200 mm
Kuvitus ja taitto: Janne Kuisma
ISBN 978-952-93-3612-8
Luokitus 82.2
Ilmestyy 27.3.2014

Hertellin runoissa toistuvat yhteiskunnalliset teemat, menneiden muistelu ja paikoin inhorealistisetkin kaupunkitarinat. Rujoudesta huolimatta rivien välistä voi lukea kehotuksen uskoa itseensä ja olla vaipumatta kyynisyyteen.” -Jouni Viitala / Kirkko & Kaupunki 22.6.2011

Helsingistä on tulossa lavarunouden kuuma piste, mikä on häkellyttävän paljon Hertellin ansiota... Hertell on tuottajan roolissaan jonkinlainen renessansinero, ja porukka jonka kanssa hän työskentelee on pystynyt synnyttämään ilmiön, jota ei voi olla hämmästelemättä.” -Aleksis Salusjärvi / Luutii -kulttuuriblogi 13.4.2013

Hertell on juuri niitä jäbiä, jotka auraavat omat latunsa mennessään.” -Panu Jansson / City.fi 7.5.2013

Kirjatilaukset, haastattelut ja arvostelukappaleet:
hkipoetryconnection@gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti