perjantai 26. heinäkuuta 2013

Alpparissa haastetaan Suomen suvi

Ukkonen jyrisee ja pientä ripottelurippeitä ropisee -- sehän ei meitä haittaa! On sitä ennenkin sateessa telttakatoksen alla runoiltu (Tähtitorninmäellä, heinäkuussa viime vuonna)! HPC:n väki kerääntyy jo tuntia paria ennen keikkaa pohtimaan ja nauramaan sääjumalille Porvoonkadun baariin, liittykää seuraan jos huvittaa! Jäädään sit sinne tai johonkin muualle jos ihan mahdottomaksi menee. Saa soitella Kasperille (050 555 49 47).

Mutta lähtökohtaisesti KEIKKAA EI OLE PERUTTU. Kesä kuivaa ja runot lämmittävät.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

HPC Goes Puisto: Alppari!

Tervehdys kaikki!

Käpylässä runoiltiin pari viikkoa sitten huippumenestyksekkäästi, kaikille paikalle tulleille suurkiitos! 15 henkeä tulivat mikrofoniin saakka, mm. nimeä Äijä kantanut herramies joka nosti dägän kattoon kesäisellä positiivisuudellaan. Keikkaa oli videokuvaamassa remmiimme onnekkaasti lyöttäytynyt kuvaaja Jaakko Keso, jonka ansiosta saamme lähiaikoina YouTubeen vihdoin uutta livematksua.

Goes Puiston eli HPC:n kesäkiertueen kolmas ja viimeinen etappi tänäkin vuonna sijoittuu Alppipuistoon, amfiteatterin läheisyyteen, pe 26.7. klo 18. Tänne vaan kaikki joita kiinnostaa runous, henkilökohtainen luovuus ja kesä! Lämmittelijöinä kuullaan kolmea upeaa aktiivirunopäätä Jussi Wahlgren, Kati Neuvonen ja Tuukka Terho. Tulkaa kuuntelemaan ja esiintymään itsekin!



A hearty poetic hihowareya to all and sundry!

The HPC has already organized two outdoor poetry events this fine summer, the latest at the coffee stall at Käpylä, where 15 open mic'ers made themselves heard with their fantastic spirit. Video material upcoming!

This coming Friday 26 July will be the final leg of our Goes Puisto park poetry tour. That means it's the last chance to perform your own original material (regardless of genre or language!) to an adoring crowd with the loving rays of the summer sun burning us and urging us on. So make your way to Alppipuisto (the small valley next to the Linnanmäki amusement park) at 6 pm! Poets Jussi Wahlgren, Kati Neuvonen and Tuukka Terho will be warming things up for everyone who wants to perform their own material on the green. Hope to see you there!

tiistai 9. heinäkuuta 2013

HPC Goes Puisto: Käpylä!

Hojo, te runopäät kaikki!

Karhupuiston ulkoilmaklubi oli täysi menestys kahdellatoista open mic -osallistujalla ja säätkin hellivät. Ei näytä ensi viikon torstaikaan hullummalta meteorologien mielestä.

Silloin suunnataan nimittäin Pohjolankadun ja Kullervonkadun ristayksessä sijaitsevalle Käpylän kiskalle! Kiska on auki kahdeksaan, nurtsia on vieressä ja lippakioski tarjoaa sähköt runotouhuihin alkaen klo 18. Be there or be square! Ja ne omat tekstit mukaan!


Dägä and a good day to all y'all, to whom poetry is a point of interest and/or pride!

The outdoor poetry club at Karhupuisto was a rousing success (as will be evidenced by the photographs that we'll be adding soon), and the HPC thanks all the crazy poetizers who made their way to the park and especially up to the mic.

Next Thursday -- that's the 11th and a couple days from now -- it's the same deal: poetry, spoken word and open mic galore. Starting at 6pm at the coffee stall in Käpylä (Pohjolankatu-Kullervonkatu, 00600 Helsinki), it's yet again a true moment to shine with your own original material. Welcome!