tiistai 5. joulukuuta 2017

Poetry jam: Back to Mascot

Poster: Kiira Keski-Hakuni



Kulttirunoklubi Poetry Jam palaa yli puolen vuoden jälkeen uudestisyntyneeseen Mascotiin! Täältä Jamien tarina kahdeksan vuotta sitten alkoi, ja täältä se jälleen jatkuu.

Helsinki Poetry Connection järjestää vuoden viimeisen Poetry Jam -runoklubin torstaina 14.12.2017 Mascot Live Stagella (Neljäs linja 2), alkaen dj Astro-Sofian musiikillisella miksologialla klo 18.

Illan sanataiteellisen annin avaa runokanttori extraordinaire Pauli Tapio, kourassaan HS-palkittu esikoisteoksensa Varpuset ja aika (Poesia 2017). Hänen jälkeensä klubin kutsuvierasosio on varattu sielukkaalle, melankoliselle, räväkälle ja roihuavalle rock-lyrikoinnille, sillä esiintymään saapuvat niin kiitelty voimatulokas Mara Balls kuin Suomen kirjallisuus- ja musiikkimaailmaa monia kertoja myllertänyt klassikkotaiteilija Kauko Röyhkä.

Headlinereiden kajautettua rivinsä ja riffinsä on jo lähes perinteeksi muodostuneen ekstrapitkän Xmas open mic -osion aika. Tavallisen 15 hengen avomikkilimiitin sijaan peräti 25 runopäälle annetaan tilaisuus esittää hengentuotteitaan vastaanottavaiselle yleisölle.

Open mic -osiossa kuka tahansa etukäteen ilmoittautunut henkilö saa tulla 5 minuutin ajaksi lavalle esittämään omia tekstuaalisia tuotoksiaan. Tyyli ja kieli on vapaa, kunhan materiaali on itse valmisteltua. Spoken word, rap, mittarunous, laulu ja kaikki muutkin mahdolliset suulliset esitysgenret ovat tervetulleita. Ilmoittaudu lähetämällä juontaja-Kasperille meiliä otsikolla OPEN MIC, osoitteeseen ksalonen@gmail.com niin saat vastauksena tietää monentenako nimesi lavalta huudetaan (mikäli paikkoja on jäljellä!).

Poetry Jam -klubia on alusta alkaen pyörittäneet yhteistyössä kirjallisuusjärjestö Nuoren Voiman Liitto ja runokollektiivi Helsinki Poetry Connection. Iltaa juontavat HPC-runotontut Kasper Salonen ja Joonas Sojakka. Sisäänpääsy vapaa.

Nähdään Mascotissa! Dägä!

Yhteydenotot:
Kasper Salonen, vpj
ksalonen@gmail.com

---

The legends are true: the cult Poetry Jam club is returning to its roots at the Mascot Live Stage after a long hiatus, and you are ALL invited.

The Helsinki Poetry Connection invites everyone poetically inclined to join the verbal beauty and madness that is the Poetry Jam, on Thursday December 14th. Dj Astro-Sofia starts off the night at 6 pm, followed by a full stage of artful masters.

Pauli Tapio will perform work from his award-winning collection Varpuset ja aika (Poesia 2017), followed by the emotional stylings of no-nonsense rock powerhouse Mara Balls. The guest list is topped by Kauko Röyhkä, a cultural icon, author, musician, and tough guy lyricist with a heart of gold.

After the special guests it's time for the even more special guests: you. As usual, the Xmas spirit has filled the Helsinki Poetry Connection with good cheer, and the maximum open mic capacity for the night has been extended to 25 performers. Any style and language is more than welcome, with original material only and for 5 minutes at a time. Sign up and secure your slot on the brand-new Mascot stage by sending an email titled OPEN MIC to the host with the toast, Kasper at ksalonen@gmail.com.

The Poetry Jam is produced by the Helsinki Poetry Connection and international literary organization Nuoren Voiman Liitto. Entry is free of charge and the night is MC:d by two cheery spirits, Kasper Salonen and Joonas Sojakka. Bring your holiday spirit and your most fiery words! Hojo!

Contact:
Kasper Salonen
ksalonen@gmail.com

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Lavarunospektaakkeli 24.11. // Spoken Word Spectacle



Alakulttuuritalo ja Harri Hertell kutsuvat kaikki runopäät mukaan vuoden väkevimpiin lavarunosessioihin perjantaina 24.11. klo 21 alkaen! Legendaarisen Kultsan (Sturenkatu 4) alakerta eli Alakulttuuritalo täyttyy pääkaupunkiseudun kiinnostavimmista lavarunoilijoista ja spoken word -artisteista, joiden päräyttävää lyriikkaa kuullaan biittien kanssa ja ilman aina yömyöhään asti! Lavarunospektaakkelissa nähdään ja kuullaan

21.00 Juho Nieminen
21.20 Aura Nurmi
21.40 Kasper Salonen
(tauko)
22.15 Outi-Illuusia Parviainen + Kasper
22.35 Veera & Ümit
22.55 Harri Hertell
(tauko)
23.30 Nihkee Akka
23.50 Elsa Tölli
00.10 Dxxxa D
(tauko)
00.50 Juho Kuusi
01.10 Illmari
01.30 Maksimi Voima

Liput iltaan maksavat 6€ (maksu ainoastaan käteisellä, baarissa kyllä toimii sitten kortti) eikä erillistä narikkamaksua peritä. Illan levymusiikista vastaavat Harri Hertell & AKT-DJ:t. Ovet aukeavat klo 20. Tällaista settiä ei ole hetkeen luvassa, joten kannatta tulla hyvissä ajoin mestoille, jotta mahtuu mukaan tunnelmoimaan runouden merkeissä! Ilmoitamme kuitenkin eventissä, jos ilta myydään loppuun. Alakulttuuritalo on esteetön. Valomerkki tulee (varoittamatta) klo 3.30. Tervetuloa!

Lisätiedot ja haastattelut:
harri.hertell@gmail.com

--

The underground Alakulttuuritalo venue and Harri Hertell invite all poetically minded peeps to join in a night of spoken word revelry on Friday, Nov 21 at 9 pm. Beneath the Helsinki Hall of Culture (Sturenkatu 4) a breathtaking array of contemporary performance poets will take to the stage (mainly in Finnish, with some sets in English) and deliver a barrage of truth and love to light up the November gloom with rhythms, music, and the latest in live poetry.

SCHEDULE

21.00 Juho Nieminen
21.20 Aura Nurmi
21.40 Kasper Salonen
(break)
22.15 Outi-Illuusia Parviainen + Kasper
22.35 Veera & Ümit
22.55 Harri Hertell
(break)
23.30 Nihkee Akka
23.40 Elsa Tölli
00.10 Dxxxa D
(break)
00.50 Juho Kuusi
01.10 Illmari
01.30 Maksimi Voima

Tickets are 6 euros and entrance is free. Harri Hertell, Dxxxa D and the AKT-DJs will provide the music in between acts. Doors open at 8 pm. Come early to make sure you get a spot at this once-in-a-lifetime event featuring the hottest gang of poets around. Alakulttuuritalo is wheelchair accessible. Last call at 3.30 am. Welcome all!

Contact:
harri.hertell@gmail.com

torstai 31. elokuuta 2017

Mellerin runokuvat / Images of Arto Melleri

[Please see below for the English description!]



Musiikki, lavarunous ja kuvataide kohtaavat torstaina 7.9. Vallilan kirjastossa (Päijänteentie 5), ja edesmennyt runoilija Arto Melleri on tapahtuman päätähti. Kirjasto julkistaa ainutlaatuisen ja ennennäkemättömän sarjan Mellerin tekemiä maalauksia.

Näyttelyn avajaisissa runoilija ja kääntäjä, Helsinki Poetry Connectionin varapuheenjohtaja Kasper Salonen esittää Mellerin runoja sekä omia englanninkielisiä käännöksiään miehen väkevistä, kantaaottavista ja lumoavista teksteistä. Spoken word -lausuntaa siivittää huippumuusikko Masi Hukari, joka säestää Salosta kitaralla improvisoiden.

Kiila-aktiivi, kustantaja ja runoilija Kalle Niinikangas esittää lyhyen sikermän Mellerin inspiroimia runoja sarjasta "Runoilijan varjo".

Esityksen jälkeen luvassa on pienimuotoinen open mic -tilaisuus, jossa halukkaat saavat esittää omaa sanataidettaan. Etenkin Mellerin itsensä tai hänen tyylinsä inspiroimia tekstejä toivotaan, mutta aivan kaikenlainen sanataide on tervetullutta. Yleisön jäsenet saavat myös halutessaan lausua itse vaikkapa oman lempparinsa Mellerin laajasta tuotannosta.

Torstaisen runotapahtuman järjestää yhteistyössä runokollektiivi Helsinki Poetry Connection, kulttuurijärjestö Kiila ja Vallilan kirjasto. Tapahtuman päivämäärä olisi samalla ollut Arto Mellerin 61-vuotispäivä, joten vietetään taiteen juhlaa yhdessä suurta ajattelijaa lämmöllä muistaen. Alla lisää taustatietoa!

Yhteydenotot:
Kasper Salonen
ksalonen@gmail.com

---

Runoilija Arto Melleri (1956—2005) oli Suomen kirjallisuuskentän rakastettu ja kiistelty dynamo 70-luvulta aina kuolemaansa saakka. Siitä huolimatta, että hänelle myönnettiin vuonna 1991 Finlandia-palkinto ja että hänen syvällinen vaikutuksensa suomalaiseen runouteen on kiistatonta, hänen runojaan ei ole käännetty monellekaan kielelle. Etenkin englanninnosten puuttuminen on silmiinpistävää.

Kaksikielinen lavarunoilija ja kääntäjä Kasper Salonen (FM) on tutkinut Mellerin runoutta Helsingin yliopistossa ja englannintanut hänen töitään tiettävästi laajemmin kuin kukaan ennen. Salonen esiintyy aktiivisesti ja valmistelee sekä runomusiikkilevyä että englanninkielistä Melleri-kokoelmaa.

Masi Hukari on muusikko ja kitaristi, jolle runous on sydämen asia. Myös itsekin sanataidetta kirjoittava ja esittävä Hukari on säestänyt lavarunoilijoita esityksissään vuosien ajan, ja hänen improvisoidut kitaravisionsa tekevät mistä tahansa suullisesta lausuntaesityksestä unohtumattoman.

Melleri valmisteli näyttelyssä esille tulevat runotaulut vuonna 1998 ilmeisesti lahjaksi ystävälleen Johanna Nevakarille. Taulut yhdistävät abstrakteja maisemanäkymiä, psykedeelisiä yksityiskohtia ja tietenkin itse runonpätkät, jotka ovat teoksissa näkyvin yksityiskohta.

///

IN ENGLISH

Music, spoken word, and the visual arts collide on Thursday, September 7th at the Vallila library (Päijänteentie 5), and the erstwhile Finnish urban shaman and poet Arto Melleri takes center stage -- in English translation.

The Vallila library will launch an exhibition of a small series of mixed media paintings by Melleri himself on Sep 7, the poet's own birthday (he would have been 61). In addition, spoken word poet and translator Kasper Salonen will perform his own English translations of Melleri's work together with improvisational master guitarist, Masi Hukari.

Publisher and poet Kalle Niinikangas will perform Melleri-inspired texts from his series "Runoilijan varjo".

After the performance the library's makeshift stage will be free for anyone who wants to perform their own material, in any language, in the open mic portion. So dust off your best, most Melleri-esque pieces and come perform them for the rest of us!

The event is produced by the Helsinki Poetry Connection, cultural association Kiila and the Vallila library. Come join us and see what one of the greatest Finnish poets of the last century sounds like in English! More info below.

Contact:
Kasper Salonen
ksalonen@gmail.com

---

Arto Melleri (1956—2005) was a poetic powerhouse, bohemian troublemaker, and an artist ahead of the curve. Salonen, who did his Master's thesis on his work translating Melleri's oeuvre, holds that Melleri was among the first spoken word poets to write, publish, and perform his work in Finland.

Melleri's publshed recordings include Mau Mau (1982) and Kirotun rytmin viidakossa (1992), wherein he performs his fiery poems with Pekka Rechardt, one of the most lauded Finnish guitarists of all time.

Melleri's work is virtually unknown on a proper scale in the English-speaking world, which is what Salonen intends to change.



tiistai 15. elokuuta 2017

Aura Latva-Somppi



QUEER POETRY JAM II

Oman identiteetin näkyväksi tekemiseen
tarvitaan sanoja

Helsinki Poetry Connection järjestää jo toistamiseen yleisörynnistyksen aikaansaaneen Queer Poetry Jam -illan. Tällä kertaa tilaisuudessa esiintyy taiteen tekijöitä, joille queer on osa aineistoa tai identiteettiä. Erityisen suuren huomion saa myös open mic -osuus, jonne toivotamme lukemaan, laulamaan ja/tai räppäämään aiheeseen tavalla tai toisella liittyvillä teksteillä! Osallistumisohjeet Queer Open Mic -osioon alempana.

Lavalle nousevat lavarunoilija, koomikko ja klovni Nihkee Akka sekä kirjailija Leena Parkkinen. Illan musiikista vastaa Ninni Forever Band ja levyjä pyörittää Käpylän Lippakioskin pyörittäjänäkin tunnettu DJ Kehittyvien maakuntien Suomi, joka lupaa tuoda iltaan hienhajuista ja notkahtelevaa bluesia ja punkkia.

Illan juontavat runoilijat Aura Nurmi ja Roope Hattu.

Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Suomen Pen:in ja Nuoren Voiman Liiton kanssa ja se on osa Runokuuta.

Osallistu Queer Open Mic -osuuteen lähettämällä ennakkoilmoittautuminen sähköpostiin aura.kanerva@gmail.com , ilmoittautuminen päättyy 23.8 klo 22.00. Ennakkoilmoittautumisia otetaan vastaan kymmenen ja myös illassa voi ilmoittautua joko Aura Nurmelle tai Roope Hatulle. Illassa otetaan ilmoittautumisia 5-7 kappaletta suosiosta riippuen, ja ihanneaika esitykselle on 5min.  

Julisteesta on vastannut tälläkin kertaa aivan huikea Aura Latva-Somppi.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy, kuten aina.

Huom! Ilta järjestetään poikkeuksellisesti Lavaklubilla kello 20.15 alkaen! Huomioithan, että ennen Queer Poetry Jamia on ravintolassa käynnissä toinen runoilta, annathan tämän tapahtuman runoilijoille rauhan. Roope ja Nurmi käynnistävän Queer Poetry Jam II rytisten heti kahdeksan jälkeen.

Lavaklubi, Läntinen teatterikuja 1, Helsinki.

Tilaisuus: 20-00.

ESIINTYJÄT

Nihkee Akka on lavarunoilija, koomikko ja klovni joka tekee väkevää feminististä performanssia ja lyriikkaa identiteeteistä ja niiden rajoista. "Vahva ja soljuva".

Leena Parkkinen (s. 1979) sai esikoisromaanillaan Sinun jälkeesi, Max (2009) Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon, Akateemisen kirjakaupan palkinnon ja Laila Hirvisaaren palkinnon. Romaani Galtbystä länteen (2013) palkittiin Kalevi Jäntin palkinnolla. Säädyllisin ainesosa (2013) ilmestyy seuraavaksi italiaksi ja oli Tulenkantaja ehdokkaana. Parkkiselta on ilmestynyt myös kaksi lastenkirjaa. Parkkinen opettaa kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa. Hänen kirjojaan on ilmestynyt kahdessatoista maassa.

Ninni Forever Band tekee musiikkia, joka samalla iskulla pakottaa tanssilattialle ja pysäyttää ajattelemaan. Se on riemukkaasti surumielistä ja energisen levollista. Se on kiiltävän viileää maailmanluokan hittimusaa ja nukkavieru vanha ystävä jota tahtoo halata. Se on puupäisen simppeliä ja hämmentävän monimutkaista. Se on hupsua ja syvällistä, se on arkista ja yliaistillista, se on kotikutoista ja valmista stadioneille. Juuri kun luulet kukistaaneesi sen analyyttisellä kuuntelulla, se lyö pöytään kortin jota järki ei tunnista. Kuten paras ja kiinnostavin pop-musiikki aina, se pakenee määritelmiä.
Svart Records julkaisi lokakuussa 2016 Ninni Forever Bandin toisen pitkäsoiton Lätäkössä. Levy rämpii melodian ja harmonian suossa. Tuottamalla levynsä itse Ninni on luonut kompromissittoman spontaanin äänimaailman. Se kuulostaa kepeän vapaalta, upottavan uhkaavalta ja Pikku Kakkosen Varokaa heikkoa jäätä -klassikkovaroitukselta. Pseudonaivistinen riimittely tuo aiheet lähelle, ihan sisälle asti. Levyllä kuullaan Ninni lisäksi myös Las Palmasin kaloja ja Sini Mäenpään rumpuja. Soolona keikkailevan artistin seuraava eli kolmas pitkäsoitto tulee olemaan bändilevy.
Kuvataiteilija muusikko Ninni Luhtasaari on tunnettu myös kokoonpanoista Pintandwefall, Maria ja Marsialaiset sekä Risto.

Yllätysesitys on sellainen, mitä te olette vielä iltaamme kaivanneet.

DJ Kehittyvien maakuntien Suomi: rohinaa äänilevyteollisuuden rihmastosta, punkista sinne tänne, bluesista vinoon ja suoraan toimitukseen, jytästä haihatteluun. Yhdistävänä tekijänä ruumiineritteiden lemu ja likaiset vinyylit.

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Kuvakollaasi Faces-festivaaleilta 2017

HPC:lla oli festarilauantaina Fiskarsissa lavarunouden työpaja sekä Open Mic -sessio.
Workshopille ole varattu hienot tilat pari sataa vuotta vanhassa talossa (ei näy kuvassa), mutta valitettavasti meidän kuvaajamme oli nukkunut pommiin, eikä ehtinyt mukaan reissulle. Emmekä tietenkään tajunneet ottaa kuvia juuri kaikkein hienoimmista paikoista.
Viikonlopulle oli lupailtu sadetta ja juuri Open Mic -osuuden alla näytti vähän pahalta.

Olimme kuitenkin lujasti päättäneet kantaa oman vastuumme ja osallistua yhteisiin talkoisiin.
Kaj Stenvall: "The Task" (2017)
Ja onneksi aurinko tulikin esiin heti kun meidän lämmittelijäesiintyjämme alkoivat sytytellä stagea.
Roosa
Joonas
Veera
Joonas ja Juho
Aurinko paistoi koko HPC:n esiintymisen ajan, ja alku-ujostelun jälkeen Open Mic -osioon uskaltautui 7 esiintyjää.
Pienen kyselyn jälkeen nurmikolta löytyi myös kitara ja lavalta esitettiin myös omia biisejä.
Kiitokset vielä kerran kaikille Open Mic -osioon uskaltautuneille!

Hyvä sää jatkui vielä terassilla, jossa meille tarjoiltiin virvokkeita sekä neniä.
Seuraavaa esiintymistä saimme odottaa myöhäisiltaan. Sillä välin ehdimme katsella mm. Kaj Stenvallin maalauksia.
Kaj Stenvall: Adult Games (2015)

Kaj Stenvall: Post American Gothic (2016)
Yön jo hämärtäessä heitimme vielä nopeat runot Puimalan stagella, joka oli todella hieno vanha puurakennus.
Ja sitten kotiin lämpimien vällyjen väliin.
Kaj Stenvall: Täällä vartioin minä (2017)

Kännykkäkuvat, eli räpsyt by: Roosa Tiensuu, Veera Milja, Joonas Sojakka ja Juho Nieminen

perjantai 28. heinäkuuta 2017

LA 5.8. Lavarunouden TYÖPAJA sekä OPEN MIC Faces-festivaaleilla

HPC järjestää Fiskarsissa workshopin, johon voi osallistua festivaalilipun hinnalla. Lauantain aikana järjestämme peräti kaksi työpajaa sekä open mic -tilaisuuden!

Onko sinulla tekstejä, joita haluaisit esittää yleisölle ensimmäistä kertaa? Tai kuumotteleeko taskussasi jo koeteltu lavaruno, jonka haluaisit hioa priimakuntoon?

La 5. elokuuta toteutamme Faces-festivaaleilla (teatterilla) kaksi tunnin mittaista lavarunotyöpajaa, klo 14.00 - 15.00 / klo 15.15 - 16.15. Työpajat toteutetaan 6 hengen ryhmissä rennossa hengessä. Runoja lausutaan ääneen ja niistä annetaan yhdessä rakentavaa palautetta. Runoa voi vielä myöhemmin samana päivänä hyödyntää esiintymällä avomikissä, joka alkaa klo 16.30 Freedom Stagella.

Ilmoittaudu ennakkoon workshoppiin, niin varmasti mahdut mukaan:
hpc.kurssit@gmail.com

Työpajoja ovat ohjaamassa Runokuu-festivaalien vastaava tuottaja Veera Koivaara, Kallion kirjoittajakoulun opettaja Joonas Sojakka, Helmi ry'n luovan kirjoittamisen ohjaaja Roosa Tiensuu sekä HPC:n pitkän linjan aktiivi Juho Nieminen.

Kerro ilmoittautumisen yhteydessä haluatko osallistua mielummin klo 14.00 vai klo 15.00 alkavaan työpajaan. Kumpaankin ryhmään mahtuu 6 henkilöä. Jätämme muutaman paikan avoimeksi myös paikan päällä ilmoittautuville, (jotta some ei täysin sanelisi mahdollisuutta osallistua). Lähetä viestin mukana runosi (yksi pidempi tai enintään kolme lyhyttä), jota haluat tarkasteltavan ja jonka haluat esittää työpajassa. Suositusikäraja työpajaan on 15-v.

Tervetuloa mukaan!



Lisäksi juonnamme klo 16:30 alkaen Freedom stagella lavaosion, jonka aikana halukkaat saavat tarttua mikrofoniin. Tule siis esittämään omia tekstejäsi festariyleisölle!

Ennakkoilmoittautumalla varmistat parhaiten myös sen, että ehdit mukaan OPEN MIC -lavan ohjelmaan: hpc.kalenteri@gmail.com



Open mic -osuuteen luonnollisesti otamme paikan päällä lisää niin monta kuin on tulijoita ja aikatauluun mahtuu.

torstai 22. kesäkuuta 2017

PodCast: Pääministerin hepulikohtaus

LINKKI KUUNNELMAAN:
soundcloud.com/ministerin-valikohtaus

Alun perin oivalsin Kevätpörriäisen nerokkuuden, kun Kasper Salosen kanssa lueskelimme uusinta lehteä Kallion baarissa keväällä 2015. Silloin minulla oli työn alla toisenlainen remix-projekti, jossa koetin muokata runoilijoiden julkaisemattomista runoista jotakin jännää, jonkinlaisena tekijyyttä haastavana yhteisprojektina. Pian tajusin, että Kevätpörriäinen soveltuisi paljon paremmin Remix-teksteihin, sillä siitä löytyy ihan mitä tahansa. Väittäisin, että se on monin osin jopa parempaa (luovempaa) kuin aikuisten jutut. Ainakin se tarjoaa aina vain yhä uusia yllätyksiä tyylissä ja sisällössä.

Lausuin Open Mic -tilaisuuksissa pörriäiseen pohjautuvia runoja sekä tarinoita ja ne toimivat yllättävän hyvin. Innostuin ja tein valtavasti erilaisia kokeiluja. Viime talvena keksin, että nämähän voisivat toimia radiossa tai PodCastina. Idea tuli puheeksi ystäväni Suvi Nurmen kanssa, joka oli hiljattain tehnyt hienoja äänitaideteoksia. Suvi kertoi, että hänellä on kotona tarvittava laitteisto ja hän osaa käyttää ohjelmia.

Nyt ympyrä ikään kun sulkeutuu, kun Kasper Salonen tuli studioon uusimman (seitsemännen) jakson selostajaksi. Pääministerin vaimona esiintyy Talvikki Eerola, jonka bändin kanssa olen tehnyt pari yhteiskeikkaa Helsingissä. Myöhemmin kesällä Kevätpörriäis-sarjassa esiintyy myös Aura Nurmi, jonka osuudet äänitettiin viikko sitten.

AIEMMAT KUUNNELMAT (osat 1-6 /12):
https://soundcloud.com/user-82817550

Ääninäyttelijöinä mm. Paavo Manninen, Harri Hertell ja Dxxxa D.
Musiikkeja sarjaan ovat tehneet Lyyti (lyytinlauluja) sekä OdKid, aka OttoV: (odkid)

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Galleria: Poetry Jam, 19.5. (Jouni Viitala)

Kevään viimeisillä Poetry Jam -kekkereillä oli taas lämmin ja vauhdikas tunnelma toukokuussa. Katso Jouni Viitalan fotot täyteläisestä illasta!
---
The last Poetry Jam club of the spring season was a whirlwind of warmth. Check out Jouni Viitala's photo pack below!


NVL:n Anna ja Koo Trip hengaa

Illan juontajapari, edessä swag queen Outi-Illuusia Parviainen

Pack't

Propsit Aviador-kustannukselle representaatiosta!
Myyntimies
Tuukka Terho + Mechanema aloitti illan väkevällä elektrorunosetillä. Unohtumatonta!

Koo Trip toi pehmeän betonisanomansa
 



DJ Amurin Pantteri hoiti jamien selektiot


Kippari-Kasper
Kippari-Outi-Illuusia

FIYAH. Eli rap-duo AK

AK joratutti!

Tuottaja Rozza Dragoz fiilistelee taustalla

Grau! It's Tiger Hoods

Tiger Hoods Pointing At Things #1 
Tiger Hoods Pointing At Things #2


Party people ^^

Golden (on the) mic

OPEN MIC oli jälleen aivan huikea








Kasper komppasi taas burmalaista Ye Yintiä



Tällaisia bellydance-muuvseja nähdään Jameilla aniharvoin!


Limbo








Pikkurilli hienostuneesti pystyssä



Laura Eklund-Nhaga asenteella


Tuottajapari huudattaa







MUSTAVALKOBONARIRUNDI
by Aleksis Salusjarvi


Kuvassa Viitalan Jouni eli Kääntöpuoli, feat. mestari Masi Hukari