torstai 20. marraskuuta 2014

Tervehdys kaikille lavarunouden ystäville!

Haluaisin muistuttaa teitä Helsinki Poetry Connection ry:n puheenjohtajan ominaisuudessa, että vuodesta 2008 asti toiminut kollektiivimme etsii jatkuvasti uusia jäseniä mukaan toimintaansa! Jos haluat tukea elävän lavarunouden voittokulkua Suomessa, niin liity ihmeessä jäseneksemme lähettämällä yhteystietosi osoitteeseen: harri.hertell@gmail.com viestiin otsikoksi JÄSENYYS. Jäsenyyden vuosihinta on 10 euroa. Tukijäseneksi voi liittyä myös suuremmalla 30 euron vuosimaksulla.

Lisäksi haluaisin muistuttaa kaikkia siitä, että virkeä yhdistyksemme on alati liikkeessä! Etsimme siis myös hallitukseemme uusia tekijöitä. Seuraavan kerran yhdistyksen hallitus valitaan keväällä 2015 vuosikokouksen yhteydessä. Tästä palaamme kuitenkin vielä tarkemmin lähempänä ajankohtaa.


Haluamme myös kuulla jäseniemme mielipiteitä ja siksi työn alla on taas uusi jäsenilta. Ennen varsinaista jäseniltaa voitte kuitenkin lähettää em. sähköpostiin ideoitanne siitä, millaisena haluisitte nähdä HPC:n toiminnan tulevaisuudessa. Kaikki yhteistyöehdotukset ja uudet ideat ovat erittäin tervetulleita! Tulkaa kaikki mukaan toimintaan, yhdessä saamme isomman hybriksen aikaan!

Dägä-terveisin,

Harri Hertell ja Helsinki Poetry Connectionin hallitus

Helsingissä 20.11.2014

tiistai 11. marraskuuta 2014

Kiiski Open Mic 29.11.

Syyskauden open mic -sessiot Vastarannan Kiiskessä (Runeberginkatu 26, 00100 Helsinki) jatkuvat lauantaina 29.11. klo 19, kun lavalle astelee laulaja-lauluntekijä Juha Pekka Tapani Heikkinen sekä sanataiteilija Elina Ortamo. Tilaisuuden juontaa Helsinki Poetry Connection -kollektiivin perustanut Harri Hertell yhdessä Roope Hatun kanssa.

Kiisken avomikeissä kuvio on yksinkertainen: ota runosi, rap-lyriikkasi tai vaikkapa laulusi mukaan ja tule esittämään ne muille! Emme ole kytänneet kelloon esitysten aikana vaan jokainen saa esittää settinsä loppuun, harkintaa kuitenkin käyttäen. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Tervetuloa!

Lisätiedot:
Harri Hertell, kulttuurituottaja (AMK)
hkipoetryconnection@gmail.com


 


The open mic club at Vastarannan Kiiski (Runeberginkatu 26, 00100 Helsinki) once again welcomes all poets and poetry-minded individuals to experience a night celebrating the spoken and written word on Saturday, November 29th. This time around our guest warm-up performers are Juha Pekka Tapani Heikkinen and Elina Ortamo.

The drill at the Kiiski Open Mic poetry club is recurring and simple: take out and dust off your poems, rap tracks or song lyrics, whatever the language, and perform them on stage for all to hear! There are only two rules of thumb: only perform your own material (because we're here for you) and try to keep your performance at around 5 minutes in total (so that everyone has a chance to rip the mic). The event will be hosted by Harri Hertell and Roope Hattu. Entry free of charge. Come one, come all!

maanantai 10. marraskuuta 2014

Poetry Jam, Nov 26: TransLate Night Show


Poster: Daniel Malpica


Poetry Jam 26.11.: TransLate Night Show

Vuoden viimeisellä Poetry Jam -klubilla vietetään suurta käännösrunousiltaa!

Lavalla nähdään saksalaiset runoilijat Sabine Scho, Judith Zander, Matthias Göritz ja Volker Sielaff sekä ukrainalainen Oleksandr Mykhed, kanadalainen Trista Hurley-Waxali ja espanjalainen Marta Teresa Pino Larrío. Heidän tekstejään esitetään myös suomennoksina joko itse kääntäjien tai muiden esittäjien toimesta.

Illan huipentaa virolainen hiphop-projekti 5loops, jonka nokkamiehenä toimii tarttolainen MC s'Poom. Rakkaus 90-luvun hiphoppiin, jazz, funk, menneiden aikojen saundi ja lyyrinen flow yhdistyvät miehen sampleissa toisiinsa. S'Poomin rinnalla lavalle nousevat kuuluisat virolaiset MC:t DJ Kayot ja Krick.

Poetry Jamin päättää tuttuun tapaan open mic, johon tällä kertaa toivotaan esiintyjiksi ennen kaikkea runouden kääntäjiä. Vaikka kaikki halukkaat ovat tervetulleita ilmoittautumaan, kaikkien itse kääntämiään runoja avomikissä esittäneiden kesken arvotaan Nuori Voima- ja Kääntäjä-lehden vuosikertoja! Open mic -osioon otetaan yhteensä 15 esiintyjää, n. 5 minuutiksi kerrallaan.


*** OPEN MIC: TOIMI NÄIN ***

- Lähetä ilmoittautumisesti sähköpostitse klubin tuottajalle osoitteeseen ksalonen@gmail.com otsikolla "OPEN MIC" — ensimmäiset 8 ilmoittautunutta takaavat paikkansa open micin ensimmäisessä osiossa.

- Paikan päällä Cafe Mascotissa otetaan lisäksi vastaan 7 kpl ilmoittautumisia, Nuoren Voiman Liiton myyntipöydän luona alkaen klo 18.

*** KIITOS ***


Ilta järjestetään Cafe Mascotissa (Neljäs linja 2, 00530 Helsinki) klo 19 alkaen. Tapahtuman juontaa runoilija Kasper Salonen, ja alkaen klo 18 illan DJ:nä toimii kaikenlaisen kääntämisen ja flippaamisen superkokki Dxxxa D. Vapaa pääsy!

Järjestäjät: Goethe-instituutti, LCB (Literarisches Colloquium Berlin), Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto, Nuoren Voiman Liitto, Helsinki Poetry Connection, Viro-instituutti, Runoajelu ry ja Suomen Viro-yhdistysten liitto.

Lisätietoa:
Kasper Salonen, tuottaja
+358505554947
ksalonen@gmail.com
http://hkipoetryconnection.blogspot.fi/

- - -


Poetry Jam, Nov 26: TransLate Night Show

The last Poetry Jam club of 2014 will be a night of poetry that spans at least five languages and celebrates one of the oldest professions in the world — translation.

Starting at 7 pm on Nov 26, the stage at Cafe Mascot (Neljäs linja 2, 00530 Helsinki) will feature poets Sabine Scho, Judith Zander, Matthias Göritz and Volker Sielaff (GER), Oleksandr Mykhed (UKR), Trista Hurley-Waxali (CAN) and Marta Teresa Pino Larrío (ESP). Their poems will also be heard in Finnish, as performed either by the translators themselves or by representatives of the HPC.

The night's final guests are Estonian hip hop group 5loops, headed by MC s'Poom from Tartu and joined by MCs DJ Kayot and Krick. The trio combines 90s hiphop, jazz, funk and a poetic flow with powerful samples and rap lyrics.

The year's last Poetry Jam will, of course, end with the extremely popular open mic portion. In honor of the club's theme, any open micers who perform poetry translations that they have composed themselves will be in the running to receive subscriptions to famed cultural magazines Nuori Voima and Kääntäjä! 15 performers may take part in the open mic portion, at 5 minutes at a time.

*** OPEN MIC: SIGN-UP ***

- Please send a sign-up email to the club's producer at ksalonen@gmail.com with the title "OPEN MIC" — the first 8 to sign up via email will be guaranteed a spot in the open mic.

- If you miss the pre-registration, up to 7 people can still sign up at the venue. Just find the Nuoren Voman Liitto sales table (starting from 6 pm) and write your name in our list. First come, first served!

*** THANK YOU ***

The TransLate Night Show will be hosted by poet Kasper Salonen, and trans-latent dj flipmaster extraordinaire Dxxxa D will provide some sizzling tunes starting at 6 pm. Free entry. Welcome one and all!

Organized by: Goethe Institute Finland, LCB (Literarisches Colloquium Berlin), the Finnish Association of Translators and Interpreters, Nuoren Voiman Liitto, Helsinki Poetry Connection, Viro Institute, Poetry Ride and the Union of Estonian Friendship Associations in Finland (SVYL).

Contact:
Kasper Salonen
+358505554947
ksalonen@gmail.com
http://hkipoetryconnection.blogspot.fi/

maanantai 3. marraskuuta 2014

POETRY WEEK presents: KIILA CLUB, Nov 12



RUNOVIIKON KIILAKLUBI

Cafe Mascot (Neljäs linja 2, 00530 Helsinki) 12.11. klo 19 alkaen

Runoviikko ry:n, Kiilan ja Helsinki Poetry Connectionin yhteisklubi tarjoaa ennennäkemättömän, kansainvälisen kattauksen esittävän runouden Himalajalta eli huipulta. Esityksiä kuullaan englanniksi, suomeksi ja viroksi -- katso esiintyjäesittelyt alla!

Pääsymaksuttoman tapahtuman juontaa Kiila ry:n puheenjohtaja, runoilija Kalle Niinikangas. Taustamusiikkia soittaa kalliolainen musaniekka dj Birger Timo.

Tervetuloa päräyttävän sanataiteen pariin!



Yhteystiedot:
Esa Hirvonen, toiminnanjohtaja
Varsinais-Suomen Runoviikko ry
hirvonen.esa@gmail.com
---

Siddhartha Bose on intialainen spoken word -runoilija, joka työskentelee tällä hetkellä näyttelijänä Lontoossa.

Dani Orviz on espanjalainen runoilija, joka voitti Poetry Slamin Euroopan mestaruuden pari vuotta sitten.

Nunu on liettualainen kokeiluva runoperformanssiryhmä, jonka muodostavat Darius Jurecivius, Gabriele Labanauskaite ja Zygimantas Mesijus Kudirka.

Jürgen Rooste on Suomessakin suosittu virolainen runoilija, jolta on ilmestynyt suomeksi kokoelma "Citykani ja Duracellpupu".

Asko Künnap on virolainen runoilija, kuvittaja, graafinen suunnittelija ja kustantaja. Hän on yhdessä Roosteen kanssa eräs tärkeimmistä tallinnalaisista esittävän runouden edelläkävijöistä.

Kasper Salonen on Helsingin eräs Suomen lava- ja spoken word -runouden kirkkaimpia tähtiä ja Helsinki Poetry Connectionin voimahahmoja.

Katariina Vuorinen & Rauhatäti (Hanna Ylitepsä) esittävät kahden naisen runomuotoon kirjoitetun dialogin.

Esa Hirvonen & Plikat: Frankfurtissa ja Turussa kulttimaineeseen noussut runo & a cappella -yhtye heittää ensimmäisen Helsingin keikkansa.

Kalle Niinikangas on pitkän linjan beat-runoilija ja Kiila ry:n puheenjohtaja Vantaan Rekolasta.

---

Nunu, Bose, Orviz, Rooste, Künnap, Esa & Plikat sekä Rauhatäti osallistuvat runokiertueelle, joka alkaa "Runoviikko Varsinais-Suomessa" -festivaalista 8.11. Turusta ja etenee Salon, Helsingin ja Tallinnan kautta "Hullunud Tartu" -tapahtumaan Tarttoon. Runoviikon teema on tänä vuonna Runo & vapaus.

* * *

POETRY WEEK PRESENTS: KIILA CLUB

Cafe Mascot (Neljäs linja 2, 00530 Helsinki), Nov 12, from 7pm onwards

The Kiila poetry club in a collaboration between the Poetry Week Association of Turku, cultural organization Kiila and the Helsinki Poetry Connection. The club once again welcomes you all to join us in celebrating some of the best contemporary performance poetry from around the globe.

Come experience first hand what our Anglo-Indian, Spanish, Estonian, Finnish and Lithuanian guest poets have to say! See below to learn more.

The event will be hosted by poet Kalle Niinikangas, with music provided by dj Birger Timo. Admission is free. Welcome!

Contact:

Executive Director Esa Hirvonen
Varsinais-Suomen Runoviikko ry
hirvonen.esa@gmail.com

---

Siddhartha Bose is a poet and actor from India currently living in London.

Dani Orviz is a Spanish spoken word poet who rose to fame in 2012 when he won the European Poetry Slam championship.

Nunu is an experimental collective of Lithuanian performance poets Darius Jurecivius, Gabriele Labanauskaite and Zygimantas Mesijus Kudirka.

Jürgen Rooste is an Estonian poet of long standing who is well known in Finland. A collectin of his poetry has been translated into Finnish as Citykani ja Duracellpupu.

Asko Künnap, also from Estonia, is a poet, illustrator and publisher. He and Rooste both represent some of the forerunners of the Tallinn stage poetry scene.

Kasper Salonen is one of the rising stars of the spoken word scene in Finland and a producer for the Helsinki Poetry Connection.

Poet Katariina Vuorinen and hip hop lyricist Rauhatäti (Hanna Ylitepsä) will perform a poetic dialogue.

Esa Hirvonen & Plikat is a spoken word group that weaves a cappella singing into hardcore Beat performance poetry. The group has a cult standing both in Turku and Frankfurt, and this will be their first ever show in Helsinki.

Kalle Niinikangas is an experienced Beat poet from Rekola, Vantaa and the chairman of the Kiila Association.

---

Nunu, Bose, Orviz, Rooste, Künnap, Esa & Plikat and Rauhatäti are all part of an international tour which starts out from the Poetry Week Festival in Turku on Nov 8 and will make its way to Tartu, Estonia for the Hullunud Tartu event via the cities of Salo, Helsinki and Tallinn.

The theme of this year's Poetry Week Festival is Poetry and Freedom.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Poetry Jam 23.10. (Photos: Michael Harrell)

Kasper juonsi juonteikkaasti.

Reetta Pekkanen esikoisteoksensa kanssa.


Martin Glaz Serup (vas.) ja hänen kääntäjänsä Esa Mäkijärvi.

Illan eturivin yleisöä.