maanantai 23. marraskuuta 2015

Kiiski Open Mic: Helsinki Poetry Connectionin gaalailta!



Hyvät ystävät! Tervetuloa jälleen runouden, avomikin ja yhdessä tekemisen ääreen. Marraskuun Kiiski Open Mic on erikoisilta, sillä Helsinki Poetry Connection tarvitsee sinua!

Kiiski Open Mic -klubilla (Runeberginkatu 26) pidetään lauantaina 28.11. klo 18 alkaen erityinen GAALA, jonka tarkoituksena on iloita yhdessä, kuunnella sanataidetta freeseimmillään -- ja myös todistaa miten runouden ystävät kokoontuvat yhteen auttamaan tarpeen tullen.

Helsinki Poetry Connection on toiminut kollektiivina open micin, lavarunouden, spoken wordin ja yhteisöllisen kaupunkikulttuurin puolesta jo yli 7 vuotta. Tähän asti olemme pärjänneet hienosti -- yhdistyksenäkin -- vaikka asiat voivat mm. kulttuuripolitiikan takia muuttua vaikeiksi, kuten ne kollektiivillemme rahoituksellisesti tänä vuonna ovat. Tule osoittamaan tukesi HPC:lle!

---

Ilta aloitetaan tuntia tavallista aiemmin jotta TE, rakkaat avomikittäjät, varmasti ehditte esiintyä!

Kiiski-gaalan avaavat HPC:n pj Aura ja vpj Kasper, ja ennen varsinaista avomikkiä tukeaan osoittamassa nähdään liuta uusia ja entisiä open micin suurkuluttajia!

Myynnissä erikoisteoksia sekä HPC:n superhienoja julisteita A3-koossa! Jäsentarjouksia, jos liityt tapahtumassa jäseneksi koko ensi vuodeksi!

Tervetuloa ja DÄGÄ! ♥

---

Illan lämmittelijäesiintyjät:

Hanna Rentola proosailee, lavarunoilee ja tutkiskelee itseään ja ympäristöään tinkimättömällä intensiteetillä. Rakkaus, pienet olennot ja lisääntymisen ihme ovat aineksia, joista esitys Kiisken erikoisiltaan on koottu.

Heikki Jalava on runoileva lähihoitaja, jolla on ihmisen naama. Hän nauttii runouden absurdismista lähestulkoon yhtä paljon kuin katedroimisen taiteesta ja pitää itseään kaiken kaikkiaan hyvin tavanomaisena marginaalihimpulana

Jarko Manninen - lahtelainen katutaiteilija sekä lavarunouden ja räpin aktiivimies.

Sampo Sihvola on turkulaistunut runoilija ja muusikko ja vanha sanataiteija, live esiintyjä joka ei ole julkaissut mitään, eikä aijokkaan.

Eden Gebra on helsinkiläinen opiskelija, joka on tehnyt mm. antirasistista spoken wordia. Tuore lavarunoilija esittää tarinallisia ja tunnustuksellisia proosarunojaan.

Roope Hattu on Kiiski Open Micin vetäjä, kippari, ohjaaja ja hengennostattaja -- mutta myös muusikko, sanoittaja ja esiintyjä joka esittää Kiiski-kansalle sanataidettaan.

Kysy Roopelta tarkemmin tapahtumaan tai HPC:hen liittyvistä jutuista:

Roope Hattu, tuottaja
Helsinki Poetry Connection
jenni.nirhamo@gmail.com


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti