lauantai 20. maaliskuuta 2010

Kuvia julkkarijameista

Helsinki Poetry Jam -levy julkaistiin perjantaina 19.3.2010 Cafe Mascotissa railakkaissa tunnelmissa. Illan aikana lavalla nähtiin lähes kaikki levyn kymmenestä runoilijasta. Mascot oli tuttuun tapaan tupaten täynnä ja yleinen ilmapiiri lämmin. Ilta huipentui Solosen mukaansa tempaavaan keikkaan.

Kaikkien kuvien tekijänoikeudet omistaa Carl Bergman. Kuvien käyttö ilman tekijän lupaa on kielletty.



Topic The Storyteller aloitti julkkarit



Eli yllätti yleisön laulamalla soulahtavaa lyriikka



Suvi Valkosen esityksessä kuultiin osittain samoja kappaleita, kuin runolevylläkin



Harri Hertell esitti jameissa yhden runon, jonka taustalle Kosola loi rytmit beat boxaten



Antiolla esitti runojaan myös Haalea kaapu levyltä



Juho Nieminen kertoi mm. lääkärien tarpeista



Juho 6 väkevöityi lausumaan yleisön pyynnöstä myös Odotteen



Open mic -osuudessa kuultiin jälleen monipuolisesti runoutta



Mascotin baarityöntekijän open mic -setit ovat alkaneet jo muodostua klassikoksi. Mitähän seuraavalla kerralla saamme kuulla?



Jameissa kuultiin myös HPC:n riveistä tuttua Tuomas Kerätärtä






Open mic -osuudessa kuultiin runoja myös englanniksi



Open mic päättyi lainattuihin sanoihin



Ilta huipentui Solosen ja Kosolan riimittelyihin






Suomi-räpin jättiläinen piti suvereenisti yleisöä hallussaan



Kosolan tuplaukset sekä beat boxaus toi Solosen riimittelyihin lisää potkua








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti