tiistai 1. lokakuuta 2013

Vapaampi Helsinki -tapahtumassa 5.10. myös OPEN MIC



Tulevana viikonloppuna tapahtuu todella paljon; on Turun kirjamessut (mukana myös mm. Runoviikko ja Littera Baltica ry), Lavarunoutta!-klubi Jyväskylässä ja sitten Helsingissä vielä upouusi talkoohengellä toteutettu kaupunkifestivaali, Vapaampi Helsinki:


Suvilahden Kattilahallissa tapahtuu lauantaina 5.10., kun noin 30 kaupunki- ja kulttuurimaantieteen sekä sosiologian opiskelijaa toteuttaa täysin uuden tapahtumakonseptin: Vapaampi Helsinki 2013 - tapoja kohdata ja tehdä kaupunkia.

Vapaampi Helsinki kannustaa tee-se-itse-kaupunkikulttuuriin ja kysymään, miltä kaupunki näyttää toisen silmin. Tapahtumassa on luvassa keskustelua kaupunkitilan käytöstä sekä työpajoja ja toimintaa. Voit tehdä neulegraffiteja rollaattoriisi tai longboardiisi, tutustua katuteatteriin tai opetella tekemään frontside ollien. Osallistu keskusteluihin ja leiki tulevaisuuden katupelejä. Piirrä kaupungin suurimmalle kartalle lempipaikkasi ja opi missä muut kaupunkilaiset liikkuvat. Ohjelmapäivityksistä ilmoitetaan sitä mukaan, kun ne varmistuvat. Tapahtuma on maksuton ja avoin kaikenikäisille kaupunkilaisille.

Millaisessa kaupungissa sinä haluaisit asua? Liiku, leiki, kohtaa, pysähdy ja keskustele.

Tule ottamaan tila haltuun.
HUOM. Facebook-tapahtuma
Tällaista toimintaa HPC rakastaa ja tukee: kaupunkitilassa itse tekemistä, yhdessä kokemista ja uuden kokeilemista. Koska valtaosa hallituksestamme ja aktiiveistamme on juuri tänä viikonloppuna siroteltuna ympäri muuta Suomea, emme valitettavasti ehtineet järjestää omin voimin avomikkiä: mutta ei hätää! Nimittäin Vapaampi Helsinki -tapahtuman järjestäjät houstaavat ihan oman open mic -osionsa, jossa tuttuun tapaan kaikki sanataide on sallittua. Mut löytää paikan päältä vieraana kertomassa lavarunoudesta ja lausumassa tekstejäni.

Eli kokekaa Kattilahallin open mic!

Open mic pidetään Kattilahallin parvella klo 16 alkaen. Tervetuloa!

 Tulkaa klo 11-18 lauantaina muutenkin vapauttamaan kaupunkia, se onnistuu omin teoin ja yhteishengellä. Peace out.

-- Kasper

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti