PÄÄSTÄKIRJOITUS 1/2016.
Viimeinen kierros käynnistyy. Kaksi kilpailijaa ovat jo alusta saakka olleet selkeästi muita edellä. He aloittivat vahvasti ja kumpikin paransi toisella kierroksella. Nyt mitataan hermoja ja materiaalin syvyyttä. Onko kumpikaan säästänyt parasta tekstiään finaalikierrokselle? Löytyykö esitykseen vielä ylimääräistä energiaa? Pisteissä erot ovat vain desimaaleja.
Kolmanneksi tässä vaiheessa sijoittunut tuntuu itsekin jo luovuttaneen. Hänen esityksensä finaalissa ei paljon poikkea aiemmasta. Tuomareilta satelee seiskoja ja pari kasia.
Seuraavaksi lavalle nousee edellisen kierroksen kakkonen. Läsnäolo on vahva. Jo ensimmäinen virke herättää hyvät naurut. Sitten tarina vakavoituu. Yleisö on haudanhiljaa. Tätä on harjoiteltu. Esiintyjä ei haparoi sanoissaan, kun hän maalailee yksityistä ja tunnistettavaa elämäntilannetta. Teksti on väkevä ja aplodit sen mukaiset.
Pisteet nostetaan ylös:
9,2 -
9,5 -
9,0 -
9,8 -
4,0
Huonoin ja paras tiputetaan pois. Yhteispisteet huimat 27,7.
Mutta mikä ihme on tuo 4,0?! Edellisellä kierroksella sama tuomari antoi vielä 8,0 pistettä. Haiskahtaa siltä, että joku on valinnut suosikkinsa jo ennen kuin kaikkia esityksiä on nähty.
Nyt lavalle nousee edellisen kierroksen voittaja. Hän vetää syvään henkeä, ennen kuin tarttuu mikrofoniin. Tuskin hän tajusi peittää korviaan, kun kilpakaverin kovat pisteet julistettiin. Nyt hänen on tanssittava henkensä edestä.
Viimeinen esitys alkaa napakasti. Suusta putoilee rytmikkäästi hiottuja säkeitä, tulvillaan tuoreita metaforia. Kilpailijan silmissä on Rocky III:sesta tuttu tiikerin katse. Runo on parempi kuin edellisellä kierroksella ja tulkinta suorastaan maaginen. Yleisö kiittää illan suurimmilla aplodeilla.
Esityksessä oli voittajan aineksia, mutta riittääkö se? Kilpailijoiden tyyleissä on tunnistettavia eroja ja kyse on myös makuasioista.
Pistelaput nousevat ylös:
9,3 -
10 -
5.0 -
4,0 -
9,9
Yksi puhdas kymppi - mutta mitä hittoa? Vitonen ja nelonen! Kaksi tuomaria on varmaankin toisistaan tietämättä lähtenyt kostamaan edellisen kierroksen nelosta?
Yhteispisteissä vitonen säilyy, mutta kymppi putoaa pois. 24,2 pisteellä kilpailija valahtaa peräti kolmanneksi, vaikka esitys oli kukaties illan paras. Kolme tuomaria viidestä antaa enemmän pisteitä ja silti hän häviää, koska vitonen ratkaisi. Kisa on ratkennut tuomaripeliin, joka tässä tapauksessa lähti räikeästi lapasesta.
Toisen kierroksen kakkonen nousee siis voittajaksi. Hänen esityksen oli yhtä lailla upea, ja ehkä hän ansaitsi voiton, ei siinä mitään, mutta silti yleisölle ja kisailijoille jää paska maku suuhun. Kolme tuomaria viidestä on yli-innostunut käyttämään valtaansa ja hiuksenhienon eron sijaan kilpailu ratkeaa murskaavaan piste-eroon.
Kyllä tästä nyt puhuttaisiin kisastudioissa ja iltalehdissä, jos kyse olisi olympiatason urheilusta. Twitterit huutaisivat vääryyttä.
Tuomaroinnin etiikasta yleisemmin
On jopa hieman surrealistista nähdä, kuinka aikuiset ihmiset saavat vastuullisen tehtävän ja heittäytyvät lapsellisiksi: ottavat leikin sillä tavoin tosissaan - tai lyövät läskiksi - en ihan tiedä kummasta loppujen lopuksi on enemmän kysymys: kravatti on joko liian kireällä tai liian löysällä.
Ehkä tuomariston mielenosoituksellisen heikkoihin pisteisiin vaikuttaa
se, että huonoin pistemäärä pudotetaan aina pois? Joku voi ajatella, että sen
riskin saa ottaa, ja sellainen pykälä oikeuttaa kaiken? Jos yksi ensin poikkeaa ruodusta,
niin muut saavat tehdä samoin? Ehkä myös alkolilla on vaikutusta linjan höltymiseen pitkän illan edetessä?
Mieluusti ajattelisin, että runous menee niin syvälle ihmisten tunteisiin, että arvostelukyky herkästi pettää. Vastaavia farsseja olen silti ollut todistamassa useampiakin kertoja, enkä toivo minkäänlaisen tuomaripelin yleistyvän maan tavaksi.
Tuomareiden tehtävä voidaan ymmärtää tietenkin monilla tavoin. Tuomaripeli voi olla myös osa lajin viihdearvoa, mutta se on epäkunnioittavaa sekä kilpailijoita että tapahtuman järjestäjiä kohtaan. Kysymys on hyvästä urheiluhengestä. Vaikka toinen kisailija olisi omasta mielestä toiseksi paras, ei se tarkoita että häntä saa mielin määrin loukata. Vaikka pisteet menevät yhdestä kymppiin, niin 4 pistettä on silti vanhalta peruskoulupohjalta hylätty.
Lisäksi
tuomarin ei sopisi liikaa poiketa edellisillä kierroksilla itse määrittelemästään linjasta. Johdonmukaisuuden hyve pätee kaikissa lajeissa, joissa suorituksia arvotetaan. Koska arvioinnin perusteet eivät myöskään ole julkisia, jää todella heikko numero lisäksi arvoitukseksi. Joku
tuomaroinnin psykologiaan täysin perehtymätön voi jäädä pitkäksi aikaa hämmästelemään miksi numeroiden välillä on niin paljon heittoa.
Ei ole etenkään finaalikierroksen hengen mukaista, että jonkun hieno esitys luokitellaan numeroiden valossa kelvottomaksi. Muutenkin kisaa käydään siinä vaiheessa desimaaleista. Ei omaa päätöstä tarvitse häikäilemättömästi ylikorostaa ja varmistella oman suosikin voittoa. Voittaja saattaa tällöin itsekin kokea, että kilpailu ratkesi halpamaisesti.
En itse ole kovinkaan montaa kertaa tuomaroinut slameja, sillä on liian todennäköistä, että lavalle nousee joku tuttavani, ja koen sen ongelmalliseksi. Olen kuitenkin pari kertaa ollut nostamassa lappuja ja minulla liittyy huonojen pisteiden jakamiseen tiettyjä varauksia. Poetry slam -kisoja ei järjestetä vain siksi, että ratkaistaisiin voittaja. Parhaimmillaan kilpailukausi maan kattavine karsintoineen on eräänlainen näyttely mahdollisten tyylien kirjosta. Harvoin myöskään näkee sitä, että joku nousee ensimmäistä kertaa elämässään lavalle, vaikka hänellä ei ole mitään sanottavaa. Taustalla on joku syy miksi sanat on kirjoitettu ja miksi ne halutaan esittää yleisölle. Jos sen oivaltaa, niin esityksessä voi löytää arvoa myös esteettisten seikkojen ohitse.
Joskus vasta-alkajilla on myös ihan vahingossa keinoarsenaalissaan jotain sellaista, mikä rikkoo odotuksia. Ammattilainen ei olisi edes hoksannut, että niin voi sanoa. Aloittelija ei vain ole osannut hyödyntää ideoitaan ja tyyliään loppuun saakka.
Esitys saa olla amatöörimäinen. Se ei murenna minun maailmaani. Teksti voi olla tulvillaan kliseitä, ja esiintyjä haparoida sanoissaan. Hän voi änkyttää suu kuivana ja naama punaisena, koska niin ujostuttaa. Silti en antaisi koskaan "vain kehnolle" esitykselle vitosta heikompaa arvosanaa, ellei teksti ole myös sovinistinen, rasistinen tai muulla tavoin loukkaava. Pisteasteikosta on mielestäni aina löydyttävä myös varaa alas päin. Äärimmäiseen huonouteen pääsee yleensä vain lujalla tahdolla, mutta sekin hetki voi koittaa.
Lopuksi: voisiko tuomaritoiminnan läpinäkyvyyttä jotenkin kehittää?
Mielelläni annan lisäpisteitä siitä, jos joku on ensimmäistä kertaa yrittämässä, vaikka aavistaa itsekin, ettei ole ennakkosuosikki. Tuomari ei voita mitään sillä, jos hän ilmaisee tunnistaneensa paljon heikkoutta. Epävarmuuden tunnistaminen ei edellytä minkäänlaista perehtyneisyyttä lajiin. Taitava tuomari hoksaa ennemmin potentiaalia. Sikäli on sääli, ettei kisoissa voi antaa minkäänlaista sanallista palautetta. Moni runoilija voisi hyötyä siitä.
Yksikin ääneen lausuttu (tai numeron oheen kirjoitettu) sana voisi perustella pisteitä myös yleisölle. Esityksiä kommentoimassa voisi olla myös eräänlainen selostaja, joka haastattelisi tuomareita ja tivaisi heiltä syitä jonkun suosioon. Kenties juontaja itse voisi väliajalla tentata tuomareita? Lajin hienoudet tulisivat tätä kautta tutuiksi nopeammin, eikä omituisen käänteen sattuessa kenellekään jäisi fiilistä hyvävelijärjestelystä. Perustellaanhan taitoluistelussakin mikä on
tulpin tai
axelin ero. Axel lähtee naama menosuuntaan ja tulpissa ponnistuksen paino on luistimen kärjellä, selkä edellä ponnistukseen. (Yksi pyllähdys ei vielä merkitse maailmanloppua.) Samalla tavalla runousoppiin perehtynyt erottaa
vapaamittaisen ja
vapaarytmisen runon, vaikka erottelu ei olekaan tätä päivää.
Palauteketjua olisi ehkä tarpeen kehittää molempiin suuntiin, sillä myös ne, jotka ovat perehtyneempiä ja kokeneempia, tarvitsevat palautetta siitä, kuinka he voisivat ottaa huomioon myös ensikertalaiset, joille kaikki on uutta. Rakastan poetry slam -kisoja juuri siksi, että niihin eksyy kaikenlaista väkeä, jonka esitys tai yleisöreaktio voi palauttaa jalat maan pinnalle. Tuomariston ja kisaajien koostumus on siinä määrin kirjava, että yllätyksiä tulee aina. Mieluummin tietenkin näkisin iloisia yllätyksiä esiintyjien suunnalta kuin tuomariston mielivaltaa.
Tuomari ei ole erehtymätön. Jos joku antaa finaalikierroksella toiselle puhtaan kympin ja toiselle nelosen, hän julistaa silloin maailmalle, että tietää mikä on hyvää ja mikä on huonoa. Lajin harrastus on niin alkutekijöissään, että asiantuntemusta tärkeämpiä taitoja ovat uteliaisuus ja keskittynyt läsnäolo. Suosittelen rohkeasti kokeilemaan tuomarointia, koska se tekee illasta eri tavalla ikimuistoisen kuin jos vain istuisi yleisössä. Pisteiden jakaminen ei ole koskaan itsestäänselvää, vaan se pakottaa mietimään, mitkä ovat ne asiat, joita itse sanataiteessa arvostaa.
JUHO NIEMINEN
PS. Hyvä tilaisuus Poetry Slam -kisojen näkemiseen on jo tämän viikon torstaina, kun
Harri Hertellin juontama uusi slam-tapahtuma käynnistyy Ondassa (Toinen linja 3).
Facebook: Onda Poetry Slam 4.2.
